torstai 7. heinäkuuta 2016

Leirin lopputuote.

Mokan leiriviikon taidenautinto on nyt vihdoin netissä! Popparit sekä limu esiin ja mars läppärin ääreen katsomaan taltiointia näytelmästä "Miten käy MOKAn?"


keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

2016 mokaleirin valokuvastoa


 Kesän MOKAleiri on taas takana ja valokuvakooste edessä. Siis nyt. Tässä postauksessa. 

Maanantaina matkasimme Ouraan. Sää suosi, aurinko paistoi eikä tuullut lainkaan.











Tiistaina alkoi näytelmän suunnittelu ja materiaalien editointi. Sitä hommaa jatkui torstaille asti. Leiri päättyi puolituntiseen näytelmään jota saapui katsomaan todella paljon porukkaa.








Kiitoksia kaikille leiriläisille hauskasta viikosta toivottavat Sonja, Milla ja Annu!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Jatkotarinoita ja tulevaisuuden visioita

Viime lauantaina MOKAlaiset pohtivat elokuva-aihetta TULEVAISUUS ja tulevaisuuden mahdollisia uhkia, kuten S.A.T.U.a (saasteinen alien trombi uhka).

Lisäksi kirjoitettiin jatkotarinoita sana ja virke kerrallaan.



Laulava hatuntekijä
Olipa kerran laulaja jolla oli hieno hattu. Hattu oli 100e arvoinen ja se painoi 10 grammaa. Tuomarit sanoivat, että hatun ulkonäkö palkittaisiin sinisellä kukkakimpulla, koska se oli ruma. Äiti sanoi minulle ''Mene ja tapa koirasi, sillä se tuomaroi kisoja huonosti.'' Tulkki oli koiran mielestä hänen äitinsä.



Mahtava venäjä
Venäjä tuo kaljaa. Voldemort juo liikaa kermakaljaa, koska on Harry Potterin isä sekä Dumbledoren rakastaja. Teletappi petti Venäjän presidentin kanssa Michele Obamaa, siksi hän alkoi syödä etanoita eiffeltornin alapäässä. Juoppo venäläinen, Vladimir Putin taisteli vapautensa ja Voldemortin puolesta.





Avaruuden tuho 27.6
Mitä sinä mietit tulevaisuudesta? Minä en tiedä. Luke Skyvalkerin isä suunnitteli todella paljon tulevaisuuden varalle, koska hän ei voinut tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Vaikka toiset saattoivatkin katsoa varautumista pahalla, se tulisi olemaan hyödyksi, sillä Mayat olivat ennustaneet lopun tulevan 27.6. Mutta kuitenkin se tapahtui, joten D.V söi koko avaruuden.



Iloinen päivä
Radio piti hirveää ääntä sunnuntaisin. Talonpitäjä hiljensi radion täysin kirveellä, mutta äiti osti uuden heti samantien. Isällä meni hermo radioon ja rikkoi itsensä poikansa avustuksella.


Surullinen päivä
Virtahepo päätti hakata muumit videopelissä, vaikka hän rakasti äitiään. Isä pelasi samaa videopeliä perjantaina, jonka rikkoi alligaattori suolla. Kuitenkin kaikki saivat onnellisen viidakon. Metsästäjät nauroivat heille mielipuolisesti ja haukkuivat suohon. Astronautti siivosi iloisen virtahevon jätökset, jotka söi muumit.



maanantai 14. maaliskuuta 2016

Jatkotarinoita

Viime lauantaina MOKA-porukka editoi ja teki musiikkia Harhasavuke-lyhytelokuvaan, joka tulee julkisuuteen myöhemmin keväällä. Editoinnin jälkeen jäi aikaa vielä muutaman jatkotarinan kirjoittamiseen. Ensimmäiset kaksi tarinaa on kirjoitettu niin, että jokainen ryhmäläinen jatkoi tarinaa vuorollaan yhden sanan verran, kolmas jatkotarina on keksitty lause kerrallaan.


Tässäpä kaikki hengentuotokset:

Maaliskuu oli hyvin sateinen sekä iloton. Sen olisi pitänyt olla erittäin tylsä ja ikävä mutta tapahtui erikoinen asia. Joulutontut söivät suurimman joulutortun minun veljeni pöydällä. Kaksi tonttua jotka siis vihasivat pääsiäistä ja hanukkaa, sen vuoksi he polttivat koko talon poroksi. Jotta poro voisi kuljettaa joulutorttuja korvatunturille ja erittäin maukasta glögiä ja pipareita sekä paljon lihaa joulupukille jotta joulupukki saisi lihasta ja lihasoppaa.

Eräänä synkkänä yönä eikun siis aamuna kesäkuussa oli paljon kärpäsiä jääkaapissa ja mattolaiturilla. Kärpäset söivät ihmisen raa-asti ja hävittivät sen metsään. Villisika löysi ruumiin ja söi sen jätökset. Silminnäkijä juoksi äkkiä piiloon jottei villisika söisi hänetkin. Mutta eräs possu oli villisian paras ystävä ja vihamies. Se soitti jollekin toiselle eläimelle serenadia huilulla pyytäen häntä avuksi lopettamaan tupakoinnin.

Kevät on petollinen. Ja petoeläimille hyvää aikaa. Kun ihmiset odottavat kesää, horroksessa olevat eläimet heräävät ja aloittavat puutarhanhoidon. Puutarhassa on hyvin tärkeää että ei revi kukkia. Muuten äiti tulee huutamaan, että nyt saatte selkäänne. On myös kannattavaa kastella kukat, ettei ne kuihdu. Niin sanotaan kaikissa puutarhakirjoissa, miettivät he horroksesta heräävät metsän elukat. Horros on hyvää aikaa oppia asioita. Muunmuassa kuinka monta lammasta saa laskettua. Tätä on mietitty ulkomailla miljoonia vuosia. Lampaiden laskeminen unissaan kehittää matematiikan taitoa. Matematiikkaahan tarvitaan koulussa, mutta ei muualla elämän osa-alueissa.

maanantai 11. tammikuuta 2016

MOKAilut jatkuvat!


Vuosi aloitettiin vaha-animaatiolla.

 
 Artturi ohjeistaa animaattoreita.





Lyhyessä ajassa ehtii paljon, kun ryhmätyö toimii.