tiistai 23. kesäkuuta 2015

Kesäleiri 2015

 Merikarvialla järjestettiin jälleen MOKAmainen elokuvausviikko. Elokuvan tekijät jaettiin kahteen ryhmään. Aamupäivisin pienien ryhmässä työskentelivät alle 12-vuotiaat ja iltapäivisin kokoontuivat kameran ääreen yli 12-vuotiaat.
 Tänä vuonna näyttelijäntyön ohjaajana toimi Annu Valonen yhden erityishauskan päivän ajan. Päivän aikana mm. improttiin oopperaa ja suunniteltiin 6.7 järjestettävää instant-teatteria.
 Pienten ryhmässä tutkiin eri kuvaustekniikoita ja erikoisefektien käyttöä. Viikon aikana valmistui myös animaatioelokuva Seppo rakentaa talon.
 Huolimatta kiireisestä viikosta ehdimme kuvata fiktiivisen elokuvan tuhopoltosta. Ensiesitys on Merikarvian Piknik-päivänä 6.7.2015.
Kiitos valoisasta elokuvaviikosta kaikille! Syksyllä taas jatketaan filmaamista!